sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Sunnuntain pelastustreenit

Tänään ei päästykään tekemään tavanomaista hakutreeniä kun onnistuin lauantai-iltana leikkaamaan Iineksen takajalan kynnen hurjan lyhyeksi ja siitä tuli paaaaljon verta! Käytiin tuolla lumessakin lenkillä mutta eihän se kynsi ymmärtänyt tyrehtyä. Vasta kotona kun katsoimme Iineksen kanssa Smurffielokuvaa ja painoin kynttä jäällä se tyrehtyi. Iltalenkillä aukesi vielä uudestaan mutta onneksi tyrehtyi nopeammin.

Treenit tehtiin siis valjaissa ja pitkässä (uudessa 5m grip)liinassa. Kaksi ukkoa alueella, toinen oikealla ja toinen vasemmalla puolella keskilinjaa. Ensin etsimme vasemmalla puolella olevan, jossa perillä hyvä haukkuilmaisu (pari kimeää kyllä alkuun, vaikka haukutin koiran ennen rataa).  Toista ukkoa etsiessä Iines löysi matkan varrelta hanskan!! Harmi etten tajunnut kehua siinä tilanteessa, olisi pitänyt pistää pystyyn oikein bileet! Iines ei ole lainkaan esinemotivoituva, joten iso kehu olisi ollut paikallaan. Matka jatkui ja toinenkin ukko löytyi, hyvä Iines! Hyvin partioitu ja ilmaistu tällä kertaa, eikä kynsikään alkanut vuotamaan. Ja treenikaverikin oli iloinen kun Iines löysi hänen viikko sitten hukkaaman hanskan! Hieman oli alussa Iineksellä ajatukset sekaisin, yleensähän valjaissa ja pitkässä liinassa jäljestetään maavainuisesti eikä haeta nenä ylhäällä ilmavainua... mutta hyvinhän se lähti lopulta rullaamaan. Lopussa taas treenattiin miten sitä kisatuomarille ilmoittaudutaan, tänään meni aiempaa jo paremmin!
 
Jäljestys...ei vaan partiointivarusteissa, ja spkl-liivi

Aina on hyvä hetki treenata paikallaanmakuuta
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti