torstai 28. helmikuuta 2013

Edi 5v.!

Edi täyttää tänään 5 vuotta!
Aamu aloitettiin possunkorvanameilla ENNEN aamupalaa, livin'  on the edge ;)


sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Iineksen peko haku treenit

Tänään oltiin Iineksen kanssa hakumetsässä. Ohjeiden mukaan, laitoin Iinekselle treeniliivit matkalla metsään ja annoin sen vetää innolla "työpaikalle". Kun päästiin hakualueen reunalle ihmisten keskelle yritin Iineksen nimeä toistamalla saada katsekontaktia, ei onnistunut (tätä treenattava!). Kun otin askeleen pari taaksepäin sain jonkinnäköistä kontaktintapaista Iineksen suunnasta joten hyväksyin sen. Se vaan istu innoissaan ja tapitti ihmisiä eikä huomannut mua ollenkaan! Ryhmästä irtaantui kaksi ihmistä namipurkit kourassa, toinen lähti keskilinjalta toiselle puolelle ja toinen toiselle puolelle yhtä aikaa kävelemään. Iines katsoi intensiivisesti molempia. Lähetin ensin oikealle puolelle metsää: katsoin että koira oli suorassa kohti piiloutunutta ukkoa, käsi pään viereen osoittamaan suuntaa, lähetys äijä-käskyllä ja suora ampaisu perille! Kävelin koiran ja maalimiehen luo, paluu keskilinjalle Iines innokkaana tekemään lisää töitä. Keskilinjalta ei näkynyt toisena olevaa maalimiestä mutta Iines lähti todella varmana ja suoraan kohti seuraavaa aamupalan osaansa! Tehtiin myös toinen tällainen yhtäaikaan lähtevät maalimiehet -peräänlähtö, hienosti onnistui! Ihme ankka, kuinka se jo nyt on hoksannut! 

Palautteena sain että lähetyksessä oli parempi (mun) rauha kuin viimeksi, ei tarvi turhaa sähläillä vaan luottaa koiraan ja lähettää se etsimään.Hyvää oli myös se, että katsoin että koira on suorassa lähdössä maalimiestä kohti. Toinen asia josta muistutettiin oli se, etten lähetä koiraa suoraan puuta tai pusikkoa päin, aina on katsottava koiran näkökulmasta suora väylä metsään. 

Minulta kysyttiin, haluanko Iineksestä haukkuvan vai rullakoiran, en osannut sitä vielä sanoa, ja ei sillä kuulema ole vielä merkitystäkään. Monesti koira kuulemma "kertoo" kumpaan se soveltuu paremmin. Ensi viikolla ei olekaan metsätreenejä, ohjaajilla koulutuskerta!

Meillä kävi pieni riiseniherra vieraana täällä eilen lauantaina, alla pari kuvaa :)

Iines tarjoaa keppiä 23.2.13

Edin ilme taas fiksu 23.2.13

Muutaman kilon ero! Kuva kaapattu pikkuherran omistajalta, kiitos!!!
23.2.13

Iines hyökkäyksen kohteena 23.2.13

... ja Iines hyökkääjänä! 23.2.13

23.2.13 oli rankka päivä molemmille

torstai 21. helmikuuta 2013

Pari kuvaa

Edin kanssa ollaan pihalla treenattu tottista: seuraamista häiriön (=lempparipallon) ollessa vieressä, ruutua (jossa esine, se pallo, valmiina) ja noutokapulan heittoa, sen heiton aikana nätisti istumista ja luovutusta.

Iineksen kanssa palautettu mieleen sen omaa nimeä (!!!!!!), istumista käskystä, katsekontaktin ottamista eri puolilta (minne katson sen pitää siirtyä ja katsoa mua silmiin) ja uutena juttuna maahanmenoa! Tuijotin sinnikkäästi eteisen mattoa, olin siis polvillani, kädet sylissä nyrkissä. Kesti varmaan minuutin-puoltoista ennen kuin Iines meni maahan, mutta meni kuitenkin!Se pyöri kuin väkkärä mun ympärillä ennen kuin meni suoraan eteeni maahan. Seuraava yritys kesti tajuta enää parikymmentä sekuntia ja seuraavat useampi meni heti maahan. On se N-O-P-E-A! Ja naksutinkoulutus kätevää!


20.2.13 lenkillä melko jännä ilme Iineksellä

20.2.13 lenkillä melko jännä ilme Edillä myös

20.2.13 Iines ja ankka

20.2.13 päivystyspartio

21.2.13 salakuvaaja ikkunasta

21.2.13 salakuvaaja ikkunasta, oltiin aika vauhdikkaita!

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Iineksen toiset pelastuskoiratreenit

Tänään aamusta taas hurautettiin Iineksen kanssa pelastuskoiratreeneihin. Iines oli aamupala-aikaan hyvin järkyttynyt koska ruokakupissa oli vaan nimeksi nappulaa & lohibarf-ruokaa. Loput pakattiin metsäreissulle mukaan. 

Tehtiin taas namirinki keskelle metsää että Iines sai mennä kädestä-suuhun taktiikalla kaikkien luo vuorotellen käymään. En tiedä kumpi on pennulle parempi juttu, se että saa mennä moikkaamaan ihmisiä vai se, että saa ruokaa! Otettiin myös kaksi peräänlähtöä: keskilinjalla maalimies näytti Iinekselle että on namipurkki mukana ja lähti painelemaan syvemmälle metsään. Koko ajan katseltiin että mihin maalimies menee ja tsemppasin Iinestä kuiskimalla että "mihin se äijä menee, minne menee" jnejne, jotta Inkun keskittyminen pysyisi loittonevassa maalimiehessä eikä ympärillä olevasta treeniporukassa. Iines lähti molemmilla kerroilla kuin tykin suusta laittaessani käden sen pään viereen oikeaa suuntaa osoittamaan & sanoessani  Äijä! Iineksellä oli ensimmäisen maalimiehen löytämisen kanssa hetki vaikeuksia mutta onnellisesti löysi ukon ilman apuja! Tällä kerralla Iines pysyi hienosti maalimiehen luona kunnes saavuin noutamaan paikalle.

Sain hyvää palautetta että minulla on hyvä rauha lähettäessä koiraa etsimään äijää. Minulle sanottiin, että voin antaa koiran vetää autolta tullessa metsään ettei tapeta sen intoa tulla töihin. Voisin myös laittaa Iinekselle SPKL:n treeniliivin (Edillä käytössä olleen) jotta sille tulisi merkki että "nyt mennään töihin", joka otettaisiin sitten viimeisen maalimiehen kohdalla pois eli "työt ohi".

Kotiin tultuamme kävimme tekemässä Iineksen kanssa Edille esineruudun, jätettiin sinne kolme esinettä: hyvin hajustuneet mun hanskat ja pipon! Iines sisälle ja Edi ulos, hienosti jätkä etsi kaikki kolme esinettä. Tosin yhden esineen kanssa autoin menemällä lähettämään koiran lähemäs esinettä. Edi oli onnellinen kun pääsi tekemään töitä! 

Eilen treenattiin pihalla Edin kanssa tottista: noutokapulan heittoa ja tuontia, sekä pelkkää tuontia & luovutusta. Tehtiin myös seuraamista ja ruutuun lähettämistä jossa lelu valmiina. Kokeiltiin luoksetulo+maahanmeno, yllättävää kyllä hienosti onnistui!
Suomen Palveluskoiraliiton liivit koiralle  (170213)

Mahtuu myös Iinekselle kun kiristi remmejä  (170213)

Edikin halusi kuvaan  (170213)

Salaman kanssa saa aina valopäitä (170213)



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Puolivuotias pelastuskoira

Iines-ankka täytti 8.2. 6kk! Päivää juhlittiin antamalla kokonaiset 15g lisää ruokaa (annostusohjeen mukaan)! Hurjat bileet. Iines painaa nyt 22kg.

Pelastuskoira on otsikossa siksi, koska tänään oltiin ensimmäistä kertaa pelastuskoiratreeneissä! Se ei tietysti Iineksestä pelastuskoiraa vielä tee. Tehtiin pikkutytölle siis namirinki, oikeastaan aamupalarinki, koska aamuruoka tuli metsässä. Treeniporukan muut ihmiset olivat metsässä kyykyssä laajassa ringissä ja huutelivat "iines, tänne" vuorotellen ja syöttivät aamunappulaa Iinekselle. Iines oli aivan innoissaan aivan jokaisesta ihmisestä ja meni ilolla häntä vispaten jokaisen luo! Pelkäsin vähän että Iines arastelisi uusia ihmisiä ja uutta tilannetta, mutta pyh mitä vielä. Nappulat syötyä huusin Iineksen luokse ja otin kiinni. Ringin ihmiset nousivat rauhallisesti. 

Yksi treeniporukasta otti lisää nameja ja näytti niitä koiralle innostaen, lähti juoksemaan karkuun metsään ja huuteli iloisesti Iinestä. Pidin pannasta kiinni, laitoin käden pään viereen osoittamaan oikeaa suuntaa, sanoin äijä ja päästin pannasta irti. Iines ampaisi karkuun lähteneiden namien perään hienosti! Lähdin juoksemaan kohti maalimiestä, Iines yritti tulla minua vastaan mutta maalimies sai pidettyä nameilla koiran luonaan. Hakumetsässä koira ei saa jättää maalimiestä! 

Otettiin vielä toinen tällainen peräänlähtö, mutta nyt kun koira lähti maalimiehelle, lähdin rauhallisesti kävelemään kohti maalimiestä. Sain ohjeeksi että jos koira jättää maalimiehen, minä pysähdyn. Tällä kertaa tosin Ii ei jättänyt namiäijää! Saatiin kommentiksi että ihan kehityskelpoinen pentu on! Mennään ensi viikolla uudestaan, nähdään onko jotain jäänyt kalloon.

Viime viikon riisenitreeneissä Iines opetteli seuraamaan, joka onnistui yllättävän hyvin! Tänään illalla voitaisiin kokeilla toimiiko vieläkin. 

Meillä oli ylimääräinen postilaatikko, joten päätettiin huvikseen kokeilla postilaatikkotreeniä. Naksuttelin Edille ensin postilaatikon koskemisesta, sitten kannen koskemisesta, sitten jos vahingossa sai kantta vähän aukikin, ja lopulta käärityn (ja kiinni teipatun) lehden tuomista kumollaan olevasta avonaisesta laatikosta. On se hauskaa nähdä kuinka nopeasti voi uuden asian opettaa naksuttimen ja oivaltavan koiran avulla!
Edille tehtiin myös lääppimisharjoituksia, Ediä siis ärsyttää jos joku siihen koskee tietyissä tilanteissa, alkaa murisemaan. Treenikaverit kun ei Ediä pelkää ottivat koiran multa ja rapsuttelivat Ediä. Hiukan ajan kuluttua treenikaverit sai tehtyä istumista, maata ja kyljelleenkin menoa Eepun kanssa!!

Illalla taas uudet kujeet, viimeistä kertaa tuossa hallissa, sitten vaihtuu toiseen halliin.

Puolivuotias Iines ja taustalla torkkuva Edi

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Hauskaa helmikuun alkua!

Viime viikon sunnuntaina riisenitreeneissä Edi treenasi istu-maa-seisovaihteluita niin että minä olin makuulla taas selälläni tai mahallani. Aluksi treenaus ei sujunut yhtään porukan jätkillä, olikohan joku tärppipäivänen narttu ollut hallilla? Sain Edin kumminkin aktivoitua treenaamaan nenätäppäyksillä (hiirimaton palanen kädessä, naks+nami kun täppää nenällä). Saatiin myös tehtyä noutoja ja estehyppy-istu-hyppy takas temppuja.

Iines on viimeaikoina pelännyt minua kun minulla on ollut huppu päässä tai isot kantamukset. Treenattiin siis tätä. Naksuteltiin istumisesta ja katsekontaktista, Iines ei yhtään pelännyt treenikavereita huppupäisinä tai suurilla kantamuksilla, kävi innoissaan hakemassa nameja myös näiltä pelottavilta kavereilta... Mörkökausi on jännää aikaa. Se pelästyi myös kerran pellolla olevia multakumpareita, nuuskutti ensin metrin päästä, loikkasi yhtäkkiä kaikilla neljällä jalalla piiloon mun taakse, mutta kun en reagoinut, meni rohkeasti ihan itse nuuhkimaan kumpareita. Hyvähyvä! Aikaisemmin tällä viikolla Iines pelästyi helikopteria, mutta siitä päästiin myös nopeasti yli...tässä pyörii niitä lähes päivittäin...ei luulisi pelottavan. Treeneissä Iines harjoitteli vielä hienosti hihnassa kulkemista, ei paljoa vetänyt vaan mentiin hienosti ohi muiden ihmisten ja koirien! Lopuksi saivat leikkiä yhdessä toisen hiukan vanhemman pennun kanssa, ei enää yhtään jännittänyt eikä möyrinyt matona maassa vaan oli tosi reipas ankka!

Vaikka koirani eivät ole täysin barffilla, ne saavat silti nappulan kanssa barf-ruokaa. Yleisenä ohjeena on, että koiran tulisi saada kolmen eri eläimen lihaa viikon aikana jotta saavat tarpeelliset ravintoaineet. Iines on tällä viikolla syönyt kanaa, nautaa ja HIIREN! No, puolikkaan. Se löysi pakastuneen hiiren pihalta ja ehti syödä puolet kunnes törkeästi loput vietiin suusta. Yök.

Edellispäivänä kävi nolosti: päästin iltahämärässä koirat ovesta pissalle, ja huusin hetken päästä Ediiii, Iiiiiiines sisälleeeee! Toinen tuli sisälle ulkoeteiseen ja toinen jäi ulos tuijottelemaan pihalle. Huusin uudestaan että Ediiii sisälleeee! Ja uudestaan, uudestaan, ja lopulta karjuen EDI SISÄLLE! Kunnes. Vilkaisen taakseni eteiseen, Edi tuijottaa mua anteeksipyytävän näköisenä että älä huuda. Katson uudestaan pihalle, Iines tuijottaa mua edelleen samassa paikassa päätään käännellen. Ekaa kertaa sekoitin koirat. Miten voi sekoittaa 47kg uroksen ja 21kg pennun! ! ! Nolo juttu. Iines tuli sisälle kunhan tajusin pyytää ihan oikealla nimellä.


3.2.13 kumpi on kumpi?

31.1.13 tavallinen tammikuinen sää?

Lapsuusmaisemia& eka riiseni Jassu