tiistai 28. helmikuuta 2017

Onnea Edi 9v.!

Onnea 9v. Edi ja Tintenfass K-sisarukset!
Congrats Edi 9y and his siblings!


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mitäs meille?

Helmikuu alkoi keväisenä ja loppuu talvisena. 
Ediä on aina häirinnyt jos vähäinenkin lumimäärä paakkuuntuu sen varpaisiin joten trimmasin koneella sen käpälät - onkin hauskan näköinen labradoritassu kun muuten koira on ihan karvainen! Edi on voinut vaihtelevasti eri päivinä. Välillä se on kipeämpi ja välillä ihan kuin mitään ei olisi. Edi täyttää 28.2. yhdeksän vuotta, ja olin vuoden alussa varma ettei se jaksa synttäreihin asti, mutta nyt se on ollut ihan reippaan oloinen. 

Iineksen trimmasin tänään ihan tavanomaisesti suursnautserin näköiseksi. Ajoin Inkun pelkästään koneella, en nyppinyt kun sen selkä menee siitä totaalisesti jumiin. Iineksen voinnista muutoin: oli hyvä ratkaisu lopettaa pelastuskoiratreenit, se pystyy nykyisin liikkumaan huomattavasti entistä paremmin. Se selvästikin juoksi itsensä treeneissä kipeäksi, mitä se ei siis tee tavanomaisilla lenkeillä vapaana juostessaan. 

Iineksen kanssa ollaan hiukan kotona ja vuokratussa hallissa treenailtu tokoa mutta odotan jo kovasti ulkona treenaamista. Treenin aiheina ruutua, kaukokäskyjä ja jääviä liikkeitä. 

Itse olen käynyt opiskelemassa pk- ja tokokoirien hyppytekniikkakoulutuksessa (osa 2/3) ja Mia Skogsterin seminaarissa. 

How are we doing? February has turned from spring to winter back again. I groomed both of the dogs, Iines fully and Edi partially. Edi is getting by, his health status varies every day and honestly I wasn't sure that he would see his 9th birthday, which is in two days! After I quit rescue search, she has been improving with her health. At practice she ran without knowing pain, that came only afterwards. But now she's better. Iines has trained now obedience at home and at Vanto training halls. 

Kaunis ilta kotona
Beautiful night sky at home

Iines ja Edi talvimaisemissa
Winter wonderland with Iines and Edi

Vanhat noutokapulat päätyivät poltettavaksi
Old dumbbells ended up as firewood

Iines trimmattuna ja pestynä kylpytakissa
Iines groomed and washed in her bathrobe

Otsarypyt
Frowns

Reipas ja siisti pikkuriiseni
Neat little riesen