torstai 18. elokuuta 2016

Koesuunnitelmia

Molemmille koirille on nyt parit kokeet lyöty lukkoon. Toivottavasti saadaan syksylle vielä parit lisää! Vaikka kilpaileminen aiheuttaa jännitystä ja omanlaistaan stressiä pidän siitä kuitenkin. Saan harjoiteltua paremmin kun on selkeä tavoite, ja erityisesti jos on päivämääräkin jo valittuna. 

Kummastakaan koirastani tuskin tulee mitään valiota, mutta onhan ne koulutustunnuksetkin jo meriitti tehdystä työstä. Jotta suursnautseri saisi muotovalion arvon, täytyy näyttelyistä saada kolme sertiä ja palveluskoirakokeen alokasluokasta tulos. Käyttövalioksi taas pääsee kun on kolme palveluskoirakokeen voittajaluokan ykköstylosta (90% pisteistä) ja näyttelystä vähintään laatuarvosana hyvä. Jokaisella rodulla on rotukohtaiset valionarvonsäännöt joita voi lueskella täältä. Toko- tai rallytokovalioksi pääseminen olisi kyllä ihan utopistinen ajatus! Tokossa tarvitaan erikoisvoittajaluokasta kolme ykköstulosta ja rallytokossa huimat 95p/100p kolmesta kokeesta valioituakseen.

Treenipuolelta ollaan Iineksen kanssa tehty hakua kokeenomaisesti ja jälkeä samoin myös. Iines ajoi pari päivää sitten hienon 1.5km, 2.5h vanhentuneen itse tekemäni jäljen jossa kolme esinettä. Edin kanssa ollaan tehty rallyä, kyllä se vielä niitä tuloksia alkaa saamaan!


Tulossa olevat kokeet:
  • 28.8. PEJÄ-B (Iines)
  • 1.9. Rally-toko VOI (Edi)
  • 18.9. PEHA-B (Iines)
  • 11.9. Rally-toko VOI (Edi)

Couple of competitions coming up. Hopefully a few more in the fall! Even though competing stresses me out I still like it. I practice more efficiently with them if I have a set date. It is highly unlikely that either one of my dogs will be a champion in any sport, I still think that those working certificates are a merit of a job well done. 
Iines has done tracking and search, a couple days ago she did a super 1.5km 2.5h old tracking. Edi has practiced rally-obedience winner class tricks - hopefully we succeed in the next competitions!
Upcoming August and September: for Iines tracking test B and search test Bfor Edi two winner class rally-o competitions
Iines jäljellä / tracking
kohta sataa... storm upcoming

Edi, Iines ja myrsky & storm

Pomponrahkan luonnonsuojelualueella
At Pomponrahka Nature area


tiistai 9. elokuuta 2016

IInes 4v ja Edin eka voittaja-rallykoe

Iines-ankka täytti eilen neljä vuotta!
Iines had her 4y birthday yesterday!

Iines
Edi osallistui Liedossa ensimmäiseen rallyn voittajaluokan kokeeseen. Edi suoritti hienosti mutta itse mokailin niin paljon että pisteitä 68/100p., eli kaksi vajaa tulos. Annoin huomaamattani todella isoja vartaloapuja, yhden tehtävän jouduin uusimaan ja peruuta -tehtävässä otin kaksi, enkä kolme askelta. Hyvillä mielin kohti seuraavaa kisaa joka olisi Forssassa 1.9. Ei tietoakaan siitä sähläyksestä mitä epävirallisessa kokeessa oli - nyt oli mukana mun takuuvarma kisatykki :)
Edi participated to his first rally-o competition with the result of 68/100p. Edi was super, I messed up enough to get those minus points... Next competition will be the first of September - wish us luck :)

Voittajan luokan rally rata
Winner class rally trial

Edi ei edustavimpana kisapaikalla :D
Not as handsome as usual 

perjantai 5. elokuuta 2016

Elokuuta

Kesä näköjään menee juoksemalla ohi, on jo elokuu!
Seems that summer just runs past us, it is already August!

Viimeisen kuukauden aikana... / During this last month...

Edi: ollaan treenattu pieniä rally-tokon voittaja-ratapätkiä, ja kerran oltiin KKN:n Outin ratatreeneissä. Seuraavat kisat tulossa parin päivän päästä, ekaa kertaa voittajaluokkaan! Peruutus on ainoa liike joka jännittää, ja myös se, onko Edin vire liian korkealla. Koirahan täyttää talvella yhdeksän vuotta, koskas se rauhoittuu :D Edi oli myös edustamassa koiraseuraamme TPH:ta lasten kesäleirillä, Edi sai tehdä 20 kertaa esineruudun jonne lapset piilottivat esineitä ja saivat ohjata Ediä vuorotellen! Edi osallistui myös leirin mätsäriin kahdesti. 
Edi has trained winner class rally-obedience tricks and once we attended on a rally lesson by Outi. Edi is attending his first winner class rally-o competition just in a few days. Edi also attended a kids summer camp representing our dog club. The kids did obedience, agility, show, and article search with Edi and four other dogs from our club. 


Edin rallytunti/rally lesson
Edi rannalla tauolla viilentymässä kesken lasten leirin
Edi cooling down during a brake on a kids summer camp

Edi jaksoi tehdä esineruudun 20 kertaa lasten leirin aikana hienosti
Edi did article search 20 times during the kids camp

Iines: Olemme olleet heinäkuun ajan viiden kerran toko-kurssilla Koirakoulu Naantalin opissa ja oli kyllä todella hyvä kurssi. Olen aiemmin sanonut ettei Iineksen kanssa voi mennä tokon avoimeen luokkaan - mutta nyt Marisannan oppien siivittämänä katselen jo ensimmäistä avo koetta! Mahtava juttu! Ihan uusia opittuja asioita on merkin kierto, ruutu, peruuttaminen ja sivuaskeleet. 
Iines attended a 5x obedience course by Koirakoulu Naantali and that was a seriously good course! I've said earlier that there is no way that Iines will be able to attend to open class obedience trial - but now I'm looking upcoming trials! The coach, she has a efficient style to teach us!

Iines on tokon lisäksi tehnyt vähän pk-hakua (vieraiden maalimiehien vuoksi) ja myös partiotreeniä. Tällä viikolla Iines teki harjoituksen VIRTA-testiä varten. Harjoituksesta tuli opittua mm. tienreunan tarkastamista, alueen tutkimista haulla ja jäljellä, etsintätekniikoita ja kartan jäljentämisen tärkeyttä (=piirsin alueen kartalle väärin eikä siksi löydetty maalimiestä järkevässä ajassa!). Iines oli hieno, vaikka lähes neljä tuntia partioitiin, koira teki hyvin etsintätyötä ja ilmaisi haukkumalla löydettyä "kadonneen". Pari kertaa ollaan oltu jäljelläkin, hyvin on koira toiminut!
Iines has also done search and tracking. This Monday we had a search practice mimicking the real test that qualifies to be a real search team. Iines did well, found the "lost" one, even though my tactics need improving, as well as accuracy in tracing the map correctly.. oops.
Häiriötä toko-treeneissä, tämä sininen otus myös karkasi paikallaanolorivistä!

Iines ja tokon merkinkiertomerkki / Iines and obedience props

"stadion"treenit, vuorotellen Edi/Iines oli paikallaanmakuussa ja toinen teki tottista, kätevää omistaa kaksi koiraa!
Training both dogs at the same time, how convenient!

IInes & Edi  "stadion"treenit
Iines (osittain) trimmattu / partially groomed
Kesäloman aamupalaseurana Iines
Summer vacation breakfast company