sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Viikko on kulunut

Kahden koiran kanssa elo ei ole vielä normaalia. Viikon takaista en pysty yhtään ajattelemaan saati puhumaan siitä. Joten nyt kirjoitankin muusta. 
Living with only two dogs isn't normal yet. I cannot think or speak about what happened a week ago, so I'll write of something else now.

Ruun hakutreenit vaikuttavat menevän eteenpäin, tänään tehtiin niin että se itsenäisesti, ilman remmitukea etsi maalimiehiä ja kävi maahan jotta sai namit. Itselleni hitaasti eteneminen on vaikeaa, vaikka tiedän sen johtavan parhaaseen lopputulokseen.
Esineruutua kokeilin eilen ekaa kertaa niin että itse vien koiran nähden esineen, ja sitten palaan koiran luo, ja lähetän koiran hakemaan - sehän toi sen esineen minulle! Ja sillä sitten iloisesti leikittiin!

Tottiksen puolella Ruu syttyy hienosti pallosta, mutta sillä menee niin pakka sekaisin että tekemisestä ei tule enää mitään. Hyvä että lelut toimivat niin, uskon että tälle tulee käyttöä!
Iineksen kanssa treenaillaan tokon avoimen temppuja ja vähän myös pk-juttuja, vaikkei sellaisiin kokeisiin ollakaan menossa. Kätevää vain kun omalla pihalla on A-este, rimaeste ja lautaeste. 

Alle viikon päästä suuntaan Ruun kanssa Lapualle Riisenileirille, jossa vietämme neljä päivää peltojälkiryhmässä. Lisää riisenileiristä voit lukea tältä nettisivulta.

Ruu advances in her search practice, she works more independently now. At obedience, she goes crazy when I show her a ball - a prize much appreciated later on, I think! Advancing also in article search, she now knows what to do. Iines practices different obedience tricks, when I'm going to compete with her, I don't yet know. Next week me and Ruu head towards Lapua, to Riesen summer camp, there we spend four days field tracking.


Ruu & bordercollie Sam

Iines & Ruu
Ruu & Pyhäjärvi
Ruu valitsemassa matkajääkaappia Riisenilerille
Ruu choosing a travel fridge to Riesen summer camp

Iines treenaa korokkeella istu-maa-seiso -vaihteluita, eipähän pääse liikkumaan!
Iines training sit-down-stand -switching on a platform - excellent!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Edi on poissa


Tintenfass Konrad "Edi"
BH TK2 RTK2 SERT CACIB
28.2.2008 - 1.7.2017

Edi on nyt poissa, ei enää kipuja. En unohda sinua koskaan, rakastan sinua ikuisesti.
Edi is gone now, no more pain. Never forgotten, forever loved.


Edin viimeinen aamu
Edi's last morning


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Hyvää juhannusta!

Hyvää juhannusta, happy midsummer!

Viimeisenä parina viikkona on keskitytty molempien tyttöjen kanssa napakkoihin, onnistuneisiin treeneihin. Iines toimii siten parhaiten, että mennään korkealla tempolla lyhyt treeni - kun taas Edin kanssa pystyy hiomaan liikkeitä pitkään laadun kärsimättä. Ruulla treenit ovat sen verran muuttuneet, ettei se oma nappularuoka enää oikein kiinnosta joten treenihetki on nyt erillään ruokahetkestä. 
Maastopuolelta Ruun kanssa jatkuu tavanomaiseen tahtiin kaksi kertaa viikossa hakutreenit, lisäksi esineruutua silloin tällöin, peltojälkeä ollut nyt vähemmän (lähinurmikot ovat todella pitkällä heinällä). 

So I focus on high-intensity training with both of the girls, they learn better that way. In comparison, Edi's training has never suffered from doing tricks over and over again until they are perfect. Ruu has no interest on her own food during training so I've separated eating time from training time and switched to better treats. Field tracking has been quiet for a while since grass here nearby is so very long.  
Ruu ja kenttätottis
Obedience at our club's field
Pitkästä aikaa hevostelua
Had not ridden for a long time

Nälkäistä kansaa! Hungry folks!

Uimakoulussa Swimming school

Pienet esteet
Little hurdles

A-este / A-frame

Tottiksen jälkeen onnellinen Iines
Happy Iines after obedience

Tottiksen jälkeen onnellinen Ruu
Happy Ruu after obedience

Tytöt rannalla: Iinestä ei saanut pois vedestä ja ruu kastoi vain etutassut!
Girls on beach: couldn't get Iines out of water and Ruu only dared to dip her front legs

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Toko-seminaarissa

Lauantaina 10.6. osallistuimme Iineksen kanssa Koirakoulu Naantalin järjestämään toko-seminaariin, johon oli kutsuttu kouluttajaksi Hämeenlinnasta Jonna Rusi Jonnalla on hyvä käsitys erityyppisten koirien kouluttamisesta - onhan hän kouluttanut saksanseisojankin tokovalioksi! Ei varmasti ole ollut se matalin aita mistä on kuljettu!

Päivän aluksi pidettiin jokaiselle ns. möllikoe (harjoituskoe) jotta kouluttaja näki koirakoiden tason. Iineksen kanssa tehtiin avoimen luokan koe. Ongelmaksi nousivat koiran takaa kiertäminen istumisessa ja seisomisessa, epävarmuus jäävässä seisomisessa ja ruudun paikan hakeminen. Hiomista kaipasi vielä kapulan pito ja vauhti noudon paluussa. Hyviksi nostaisin merkin kierron, hypyn ja seuraamisen intensiteetin. 

Kun kaikki koirat olivat käyneet tasonsa mukaisen möllikokeen, jokainen sai treenata kouluttajan kanssa ongelmakohtiaan... heti maukkaan lounaan jälkeen. Muut ryhmäläiset aina seurasivat vierestä kun yhtä treenattiin - sivusta seuraamalla tuli paljon hyviä vinkkejä itselleenkin.

Treenattiin siis seuraavia juttuja:

Jäävä seiso: peruutetaan koiran edessä ja kun tulee käsky seis, pysähdytään samalla itsekin niin että kädet avautuvat, ja toinen käsi heittää namin etujalkojen väliin. Ihmiselle tämä oli vaikeampaa mutta koiralle selkeää!

Ruutu: ruutuun (3x3m nauhalla rajattu alue) namialusta keskelle, lähes taakse. Jonna ehdotti että opettaa koiran ensin seisomaan ruutuun ja sitten käskyllä maahan jotta voi tarvittaessa siirrellä koiraa käskyllä. Tämän ohjeen olen muiltakin kuullut mutta en koskaan ole tullut ottaneeksi käyttöön. Koira jätetään kauemmas istumaan, itse melko lähelle ruutua seisomaan. Käsky ruutuun ja kun koira on namialustalla, sanotaan seiso ja juostaan antamaan nameja alustalle. Koira oppii seisomaan ja odottamaan rauhassa ruudussa.

Kapulan pito: opetetaan ensin koira sietämään omien sormien paino ylä- ja alaleuan päällä, tästä jalostetaan sanomalla "pidä" ja lopulta kapula suussa, sormet kuonon yllä ja alla "pidä" 

Vauhtinouto: tai pistonouto, näitä termejä käytettiin. Kapulan heitto noin 10m päähän, koira käsketään noutamaan, ja kun ottaa kapulan huudetaan "jes vapaa!" tai vastaavaa ja koira saa juosta ohjaajan luo hakemaan namit. Tämä lisää koiran paluuvauhtia kapulan kanssa. 

Täyskäännös: kouluttaja oli sitä mieltä, vaikka Iineksn täyskäännös (vasemalle) oli hyvä, se ei ollut täydellinen. Eli turha menettää tokokokeessa pisteitä tästä! Vaihdetaanpa täyskäännöksen suunta niin että tehdään se oikealle. Taas ihmiselle hankalampi kuin koiralle! Aloitetaan vaan rauhallisesti ja palkataan hienosta tiiviistä asennosta. 

Jonnalla oli hyvä ja täsmällinen tyyli kouluttaa ja hyviä vinkkejä joka tilanteeseen. Toivottavasti hän tulee tänne päin uudestaankin! Seitsemän tuntia hurahti kyllä nopeasti ohi!

Tokon ruutu
Send off square

Iineksen kanssa seminaarissa
At obedience seminar with Iines

I attended an obedience seminar with Iines. The trainer was Jonna Rusi from Hämeenlinna. She has a vast experience with dogs and could help in any problem we gave her. First we tested out our skills, then trained our dogs individually. I got help from Jonna to heelwork, retrieve, sendoff and stand stay

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Pentukoira kasvaa

Pieni pentukoira Ruu on parin päivän päästä jo viiden kuukauden ikäinen ja lähes parikymmenkiloinen! Hillitön pureminen on vähentynyt kun hampaat ovat vaihtuneet pysyviksi. Viime viikolla tuntui että lattia on täynnä pieniä hampaita. Jopa sen halkeamisen vuoksi poistetun maitokulmahampaan alta tuli ihan samaan aikaan pysyvä hammas kuin muutkin kulmahampaat puhkesivat. 

Little monster
Helatorstain viikonlopun nelipäiväinen peltojälkileiri (kts edellinen kirjoitus) oli kyllä erittäin antoisa. Olen tyytyväinen, että treenikaverin suosituksesta vaihdoin ryhmää hausta jälkeen. Joskus kannattaa mennä hieman epämukavuusalueelleen vieraan lajin pariin saadakseen oivalluksia ja onnistumisia. Ruu tosiaan ennen leiriä oli ajanut alle parikymmentä suoraa jälkeä, ei ruutuja tai mutkia. Kouluttaja (saksalainen Stefanie Müller) laittoi meidät tekemään namiruutuja (1x1m tampatulle peltoalueelle 25 namia josta sai syödä lähes kaikki) ja siitä suoraan kolmio-mutkia-kolmio -jälkiä. Tämä tarkoittaa sitä että aluksi tampattiin pieni muutaman kengänlevyinen kolmio jossa "matona" nameja kohti tätä varsinaista jälkeä, joka suoran sijaan mutkitteli eteenpäin (nami aina kantapään kohdalla askelta) ja päättyi taas namikolmioon. Neljässä päivässä vain suoraa jälkeä osaava pystyi tekemään mutkia ja tiukkoja kulmia niin hyvin, että kouluttaja totesi pariin otteen koiran olevan täydellinen peltojälkeen,  opetettavaa enää esineilmaisu.  

Peltojälkiesineitä
Field tracking articles
Kotona olen valitettavasti ehtinyt tekmään vain yhden jäljen, milloin on satanut, milloin tuullut erittäin kovaa, milloin on ollut liian pitkä nurmikko... tai se kuuluisa kiire. Sekin yksi jälki oli ilmeisesti liian helppo kun taas koiralla vauhti nousi korkeaksi. Yritin kyllä tehdä ties mitä mutkaa ja kulmaa mutta pentu ratkoo ne liian nopeasti! Esineilmaisuja (menee esineellä maahan ja tuijottaa esinettä saadakseen nameja) ollaan tehty sekä sisällä ja ulkona.

Pieni koira sai ison tottispannan
Litte dog got her first collar for obedience

Leirillä vielä kouluttaja näytti mielestäni käyttökelpoisen tekniikan jäävän seisomisliikkeen opettamiseen: koira opetetaan ensin hyppäämään kättä vasten, ja siitä seiso-käsky. Ajatuksena on, että koira oppii tekemään pienen hypähdyksen käskyn kuultuaan, jotta seisahtaa heti paikoilleen eikä hiivi perään. 
Steffi näytti meille myös muutaman videon, josta voi katsoa vinkkiä omiin tottiksiin:

Steffin tottisopissa
training obedience
Steffin tottisopissa
training obedience
Ruun hakutreeneissä keskitytään hyvän tuulen avulla maalimiesten löytämiseen, löydölle yhdessä menemiseen (liinatuki) ja nopeaan maahanmenoon maalimiehellä. Maalimieheltä tullaan hallinnassa keskilinjalle nameja syöden. Seuraava vaihe on yhdistää etsintäkäsky tekemiseen. Ruulla on nyt sellainen vaihe että saatta jännittää tai säikähtää jotain ihan tavallista asiaa, kuten yksinäistä kantoa metsässä, niin keskitymme siihen että hakumetsässä ei ainakaan näitä säikähtämisiä tulisi. Tottiksessa olen huomannut sen, että oma ruoka ei oikein tunnu motivoivan enää joten taidan vaihtaa namit vähän parempiin! 

Iineksen kanssa osallistutaan lauantaina kokopäiväiseen toko-seminaariin - siitä siten myöhemmin lisää!
Iines
Tytöt trimmattu
Girls groomed

I was four days on a field tracking camp with Ruu, it really paid off to venture from my usual sport (search) to this! Trainer Stefanie Müller (GER) really got the best out of us and we leaped forwards in tracking skills! She also gave us tips for obedience, above are some videos to learn from. 
Search practices are as usual twice a week, we focus on good spirit, good technique and joy of success. This weekend I'm attending an obedience seminar with Iines - more of that later!

Lukuhommia
Reading: obedience, search and drive in dogsports books

perjantai 2. kesäkuuta 2017

Sport Riesen Klub Helaleirillä 25.-28.5.

Pitkä aika ilman blogikirjoituksia!

Viime viikolla oli nelipäiväinen Sport Riesen Klubin järjestämä Helaleiri, jossa treenasimme FH:ta eli peltojälkeä. Tätä ennen oli vain 20 jälkeä ajettu joten leirin ajankohta oli erinomainen. Kouluttajana meillä oli saksalainen Stefanie Müller, joten saksankielentaitoja pääsi myös verestelemään. Alku oli kyllä hankalaa mutta loppuviikosta sitä melkein jopa pärjäsi! Eihän viime saksankielen käyttämisestä ole kuin se 12v... 

I spent four days on field tracking camp with the puppy. Excellent training from German Stefanie Müller! Got a practice to my rusty German language skills, too!

Matkakertomuksen voit lukea tästä linkistä .


maanantai 1. toukokuuta 2017

Hyvää vappua!


Hyvää vappua ja toivottavasti tästä nyt kevät ymmärtäisi alkaa!

Vappuaaton hakutreeneissä tuli taivaalta kyllä niin märkää räntää ettei uskoisi olevan nyt toukokuu.

Hakutreeneissä Ruu saa luvan alkaa tehdä jo vaikeampia treenejä. Haukkuilmaisua olen kerran kokeillut kotona ja sain jopa sen sieltä esiin - tässä taas yksi treenattava asia lisää. 
Vappuleiri peruuntui maalimiehen loukkaantumisen vuoksi. Kesäkuussa olisi uusi mahdollisuus leirille. 
Iines tietysti aloitti juoksunsa nyt, kun siitä viime kirjoituksessa mainitsin. Nyt täytyy laskeskella päiviä kannattaako perua jo suorilta varattu toko-koe muutaman viikon päästä. 

Happy first of May! Hope spring starts now. Ruu is actually talented doing search, let's raise the bar already tomorrow. Our training camp today was cancelled due to the trainer's injury. 
Iines begun her heat now so I have to do calculations weather or not to cancel the trial we're going to...

Äärimmäisen pätevä pentunen
Extremely talented puppy

Tottista Obedience

Noutoja kentällä
Training field dumbbell

Edin uusi tukka, siskon kommentti siihen
My sister's comment about Edi's new hair

Maskun hiekkakuoppien suoalue
Swamp area in a nature park