perjantai 25. tammikuuta 2013

Tammikuu etenee!

Tammikuu etenee ja ihmeelliset säät jatkuu, milloin on superpakkaset, milloin ihan nollassa! Iines pärjää pakkasilla  hyvin mutta Edin tassuja alkaa nopsaan palella. Iineksellä nyt ikää 5,5kk ja painoa 20,1kg (tänään  punnittu kotivaa'alla). Uusin muutos arkielämässä on se, että koirat nukkuu yöt yhdessä! Iines murtautui muutaman kerran Edin "puolelle" eli oli yöllä siirtänyt esteeksi laitettuja pahvilaatikoita. Totesin siihen että kun kerran on mennyt täys hiljaisuudessa, nukkukoot keskenään! Herään kyllä yöllä heti kaikkiin rapiniohin, ei pääse käymään vahinkoa :) Päivät ovat kuitenkin erikseen.

Kotona ollaan treenattu Edin kanssa perustottista kun vaan ollaan ehditty tässä lopputenttien lomassa (nelisen kuukautta opiskelua jäljellä!) ja jumppapallotreeniä. Iineksen kanssa katsekontaktia ja seuraamisen alkeita.

Sunnuntaisin riisenitreeneissä Edi on tehnyt tottista kuten seuraamista eteen taakse sivuille, kyljelleen menoa käskystä ja istu-maa-seiso ja pyöri siten että minä makaan maassa selälläni tai mahallani. Onnistuu kyllä erinomaisesti tämä. Treenin ajatuksena on ehkäistä koiran ehdollistuminen ohjaajan tiettyyn asentoon. Koira oppii esim nopeasti että kun namikäsi on aina nyrkissä rinnalla, seurataan, muutoin ei. Tällaisissa maneereista on hyvä päästä eroon ja hyvä saada treenikavereilta vinkkiä - on hyvä että treenaa seurassa eikä aina yksin! Videokuvauskin on erinomainen apuväline tässä.

Voisinkin kaivaa vanhat treenivihot ja blogit viime vuoden kilpatoko-treeneistä TPH:lta, niissä treeneissä oli aika hauskoja pikku juttuja jotka tuovat vaihtelua perus treeneihin. Onneksi olen kirjottanut treenit ylös!

Pari viikkoa sitten Iines oli jännässä treenissä: pienessä hallissa oli neljä vai viisi muuta koiraa treenaamassa ja Iines teki hienosti silti katsekontakteja ja istumisia vaikka koirakot käveli ja juoksi ohi (seuraus ja näyttelytreeniä) ja yksi koira haukkuikin. Olin tosi ylpeä pienestä nälkäisestä työmyyrätytöstä :)

Viime viikon riisenitreeneissä Iines opetteli käyttäytymään hienosti hihnassa. On se nopea oppimaan! Pari kertaa vaan vaati että veti remmissä kohti toista koirakkoa, pysähdyin, ja kun Iines lähti tulemaan luokseni niin naks ja nami. Pian se ei mennytkään enää yhtä tohinalla toisten luo vaan tuli hakeamaan nameja. 

Tänään me maalaiset lähdettiin käymään kaupungissa! Iines pääsee aika harvoin kaupunkiin joten mentiin nyt Kupittaan puistoa ympäri. Ei meille paljoa tullut ihmisiä tai koiria vastaan, mutta ankkalammella oli paljon ihmeteltäviä sorsia! Edi oli aivan innoissaan kun pääsi lapsuusmaisemiinsa. Mulla oli vähän vaikeaa kun lähes 70kiloa koiraa vetää mua puistoa ympäri. Onneksi noi on täysjärkisiä (ainakin haluan uskoa niin), että komennettaessa pysähtyy ja jatketaan rauhallisesti. Yksi mies pelästyi kun Iines aivan 100%lla riiseniriemulla hyppäs puolen metrin päähän sen jalasta että IHANAAAAA IHMINEN! En tajunnut edes pahoitella! Noh siitä sitten otettiin palauttavaa treeniä ja katseltiin ohikulkevia ihmisiä ja syötiin nameja. Olen todella tyytyväinen tohon Iineksen keskittymiseen missä tahansa tilanteessa tai paikassa.....KUNHAN mulla on nameja niin Iines on kuulolla!

Iines on muuten aika vahti-ankka! Jos sen sattuu päästämään ovesta ulos vapaana, ja joku kulkee talon ohi, on sata-varma että pian kuuluu bou-vou-vou-vou! Edi saattaa mainita kerran Buh, mutta toteaa juniorin hoitavan tarpeellisen homman ;) Onneksi Iines ei ikinä lähde, ainoastaan ilmoittaa että hälyytys---tunkeilija! On se hauska.


Easy like Sunday morning

Työnjohtajat hommissa, laatikoissa eteisen vaatekaapit

Iines livahti sängylle

...ja vei mun farkut!


maanantai 7. tammikuuta 2013

Vuosi on vaihtunut!

Iines sai oman lelun, rotan (jonka Edi aika nopeasti varasti)

Kuutamokävelyllä

Nikke tuli meille uudenvuoden vaihteen ajaksi. Iines kiusi pappakoiraa,
joten pääsi turvaan makkarin koiraportin taakse. Hienosti meni uusivuosi kolmen
koiran kanssa, yksikään ei pelännyt raketteja!

Mystinen kello joululomalla töissä

Käytiin kasvattajan luona viime la, tällaisia ihmeellisiä otuksia siellä oli!
Iinestä käytiin näyttämässä, kasvattaja sanoi että karva olisi
nyppimiskunnossa parin kk  päästä. Painoa Inkulla la 18,1 kg,

Tenttiin lukiessa on hyvä että mun jalat pysyy lämpimänä (ja puutuneina),
Edillä perslämmitin (Iines)

Sunnuntainen metsälenkki, kaverikuva!

perjantai 28. joulukuuta 2012

Jouluja&Uuttavuotta!


Hauskaa joulun ja vuodenvaihteen aikaa!

Viimeaikoina tapahtunutta kuvien muodossa alla. Iineksestä on tullut aikamoinen Houdini, murtautuu vaikka kuinka pienestä kolosta vapauteen jos sen jonnekin laittaa vaikka päivän tai kauppareissun ajaksi. Aika apina. Kaupan pihalla eilen Iinestä luultiin portugalin vesikoiraksi! Pitäis varmaan trimmata koira! Ediähän luullaan trimmaamattomana mustaterrieriksi tai bouvieriksi --- kerran kysyttiin onko se KESKIKOKOINEN snautseri :D

Edille tuli ikävästi haava silmään juuri ennen joululomia, mutta onneksi saatiin eläinlääkäriaika nopeasti. Huomasin vain että toinen silmä rähmii kuin silmätulehduksessa, eläinlääkäri huomasi n.1mm haavan oikeassa silmässä. Parani hyvin antibioottisalvalla. Edille oli onneksi helppo laittaa tippoja silmään, helpompi kuin minulle oli kesällä omaan silmätulehdukseeni!  Samalla punnitsin Edin, 46,9kg. Iines painoi viime viikonloppuna 16,9kg … ja noi kaks koirapainii 30kg erolla sujuvasti! Iinekseltä lähti nyt joulun aikana kaikki neljä kulmahammasta, jes! Ne on yleensä ne hankalimmat, jotka joskus joudutaan ottamaan nukutuksessa pois eläinlääkärissä.

viimeinen kulmahammas!

joulupukki toi hienon riiseni-kännypussin

Äly&Väläys viime lauantaina

Joululahjalelu tuli heti käyttöön

Iines löysi kylässä hyvän paikan nukkua...

Missä välissä mun pienestä pojasta on tullut näin suuri?

maanantai 10. joulukuuta 2012

Ruuasta

Tänään postailen ruuasta, hyvän asian vuoksi.

Tänä jouluna ei yhdenkään kissan tai koiran tarvitse olla nälissään. Siitä pitää huolen MUSCH, joka lahjoittaa kissan- ja koiranruokaa seitsemälle suomalaiselle hyväntekeväisyysjärjestölle, jotka asettavat etusijalle kissojemme ja koiriemme parhaan. Osallistumalla kampanjaan voit vaikuttaa siihen kuinka paljon ruokaa tänä jouluna lahjoitetaan.

Edi syö Royal Caninin maxi sensible -nappulaa, possun kylkirustoa ja broiskun siipiä raakana, mahapullia, ja mitä muuta nyt sattuu lihana olemaan.Kasviksia ei oikeen koskaan ole tykännyt syödä, edes piilotettuna jauhelihaan.

Iines syö Royal Caninin saksanpaimenkoira junior -ruokaa ja siihen lisäksi suurinpiirtein samoja kuin Edi, muttei possun kylkirustoa ole vielä saanut.

Löysin nyt syksyllä VIHDOIN kasvisruuan, jota Edikin syö, Iines syö nyt mitä vaan. Broiskusiipien yhteydessä (ja muutoinkin) molemmat syö MUSCHin kasviksia+sikanauta-jauhelihaa! Maistuu molemmille koirille todella hyvin. Kasviksissa on mukana hyvä määrä öljyä, joka on poistanut pennun turkin pikku hilseilyn. Siihen olen todella tyytyväinen. Kasvisten homma on työntää runsaskuituisuutensa vuoksi luumassaa eteenpäin. Herkkävatsaisella Edillä ei ole kertaakaan mennyt maha sekaisin, joka on ihan huippu juttu!

perjantai 7. joulukuuta 2012

Viikon kuulumisia

Pahimmista pakkasista selvitty pikkulenkeillä ja kolmijalkajuoksulla (koirien osalta). Edillähän on viime talvena tilattu punainen "jumppapuku" mutta Iineksellä pelkkä pentukarva! No nyt ollaan päästy jo normaaleille metsälenkeille.

Iines painaa viimeisen punnituksen mukaan 14kg (nyt 17vko) .... muistelisin että lakkasin Ediä nostamasta syliin kun oli 15vko ja 15kg... katsotaan miten typyn kanssa käy ;) Iineksellä vaihtuu hyvässä tahdissa etuhampaat, toivottavasti sitten kulmahampaatkin! Pikkuhiljaa taitaa tuo karvakin olemaan nyppimiskunnossa. Ei ihan vielä mutta parin viikon sisään, luulisin.

Tänään  treenailtiin Edin kanssa tokon perusasennosta sivu- taakse- ja eteenaskelia, useampi askel kerrallaan. Nähtävästi jumppapallo- ja taitelluille pyyhkeille peruuttelu on auttanut, sillä Edi peruuttaa nyt suoraan taaksepäin, perä ei kaarra jompaan kumpaan suuntaan! JES!

Tänään kokeilin Iineksen kanssa onnistuisiko maahanmeno.. ei onnistunut. Vielä täytyy treenata katsekontaktilla siirtämistä! Iines on kyllä hauska, aina kun vaadin katsekontaktin vasemmalle puolelleni, se kiertää minut. Taitaa tulla tästä haukusta kiertävä koira minulle, Edihän käänntyy mukana. Kaikki käy! Iineksen kanssa on kyllä helppoa treenata: se keskittyy täysillä eikä lähde huinimaan, namit ovat best, repimislelut rocks ja pallo on superpop. 

Otettiin myös molempien koirien kanssa jumppapallotreenit - vahingossa molemmat hyppäsivät siihen yhtäaikaa! Pakko oli laittaa toinen portin taakse treenin ajaksi. Edikin nykyisin hyppää rohkeasti etujaloillaan pallolle.

Iines ei mahdu petiin

mutta Edi mahtuu, ja on mielummin korissa kuin isolla peitolla

metsäneläimet itsenäisyyspäivänä 6.12.12

metsäneläimet itsenäisyyspäivänä 6.12.12

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kickspark-kausi avattu!

Tänään koottiin Kicksparkki, Edin kanssa lähdettiin heti testaamaan! Lisävarusteina hankijalakset ja koiravetoadapteri. Kuvissa Edi vapaana, testiajo vetovaljaiden kanssa myöhemmin :) Potkukelkkailtiin omassa pihassa ja tienreunaa naapuriin ja takaisin. Muistaakseni edellistalvena kokeiltiin riisenien talviurheilupäivässä kicksparkkailua viimeksi.

Edille kerrotaan jutun juoni

Täysillä!

Edi älä harhaudu!

... ja harhautuhan se.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Lunta!

Taas on lunta ja ei tarvitse murehtia kurasta! Tosin lumi paakkuuntuu ainakin Iineksen karvaan kovin joten suihkun kautta täytyy joka kerta lenkin jälkeen silti mennä...
Treenipuolelta Iines treenaa katsekontaktia ja ruokansa nätisti odottamista, Edi treenaa jumppapallolla ja taitettujen pyyhkeiden päälle peruuttamista (käsky pakkipakki) nami kädessä nenän edessä autan, jotta takapäähän tulee vahvistusta ja tiedostamista.
lumiakka 1.12.12

lumiukko 1.12.12



tonttuapurit auttavat pihan siivoamisessa 30.11.12