lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesäkuu on alkanut!

Ensimmäinen päivä kesäkuuta! Toivotaan ettei tule kauhean lämpimät ilmat, koirat ovat jo ihan läkähdyksissä. Tosin nyt on ollut ukkosta ilmassa joka lisää painostavuutta. Ollaan oltu nyt mahdollisimman paljon ulkona varjossa kun sisällä on niin tukalaa. Nämä kaksi "auttavat" mielellään puutarhatöissä mm. varastamalla haravan, haukkumalla ruohonleikkuria tai juomalla vedet puutarhaletkusta kastellessa puskia...

Iines kävi eläinlääkärillä silmätulehduksen vuoksi, joka ilmenikin sitten vain silmien ärtyneisyydeksi (ei haavoja). Nyt ollaan laitettu tippoja pari päivää eivätkä silmät enää rähmi. Olen täysin yllättynyt miten villilapsi-Iines istuu nätisti silmätippojen laiton ajan! Edihän on maailman helpoin kaikessa tuollaisessa, Iines on täysi vastakohta, puolivilli metsäneläin. Iines myös punnittiin eläinlääkärissä, 28,3 kg. Eläinlääkärin mielestä sopivan painoinen. Ikää Iinekselle tulee viikon kuluttua 10 kk!

Treeneistä: edellisviikolla emme päässeet treeneihin kun olin kuumeessa. Viime viikolla sunnuntaiaamuna olin TPH:n pelastusjälkikokeessa töissä joten metsätreenejä ei silloin pidetty. Illalla oli tietysti riisenitottikset ja siellä oltiin sateessa molempien koirien kanssa. Iines harjoiteli lähinnä muiden koirien ohittamista ja kontaktia minuun. Alkuvaikeuksien myötä suuria onnistumisia! Edi teki yhden mahtavan luoksetulon siten että treenikaveri piti ystävällisesti tuota isomörssäriä pannasta kiinni ja minä juoksin ison hiekkakentän toiseen päähän Edin lempparipallon kanssa. Kutsu, Edi täysillä luokse, ja eteeni istumaan hallitusti - ei törmännyt! Pallopalkka ja isot bileet. Edi sai toimia myös häiriökoirana parille nuoremmalle koiralle mitkä treenasivat omia juttujaan. Ediin voi kyllä luottaa, se on kelpo treenikaveri! Pystyn helposti jättämään, käskyn alle tietty, Edin vaikka makuulle ja itse menemään pois vaikka muut koirat pyörisivät ympärillä --- kunhan eivät nyt ihan iholle tule. 
Uutena haasteena aion opettaa Edille oikealla puolellani seuraamisen! Viisi vuotta kun on nyt seurauttanut koiraa vasemmalla puolella, oikean puolen harjoittelu on t-o-d-e-l-l-a hankalaa! Nyt ollaan kotona saatu jo pikkuhiljaa sitä eteenpäin, ettei Edi heti vaihda puolta kun lähden liikkeelle. Oikealla puolella seuraamista on esim. rally-tokossa, koiratanssissa ja tavallaan agilityssakin.
Iines treenaa nyt näyttelyhihnan pitämistä kaulassa, ravia ja seisomista. Kesällä osallistutaan kahteen näyttelyyn. Treeniähän nuo ovat, tuskin juniori-luokassa mitään voittoja tulee.

Ensi viikolla onkin TPH:n BH-eli käyttäytymiskoe jonne myös lupauduin töihin! Sehän on mun ja Iineksen seuraava projekti se BH koe, jotta saadaan sitten mennä muihin koirakokeisiin. On mahtavaa voida osallistua koiratouhuihin kun ei ole enää deadlineja opiskelujen loppumisen vuoksi. 

Iines rentoutuu kepin kanssa

Keppi taisi olla liian painava Iinekselle...

Pikku-Inkku ja hyppyeste

Pikku-Inkku ja hyppyeste

Puutarhatontut Iines ja Edi

Iinestä naurattaa?

Ediäkin naurattaa

Jotain ihmeellistä siellä varmaan on

Iines ja kepppi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti