sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Mitäs meille?

Helmikuu alkoi keväisenä ja loppuu talvisena. 
Ediä on aina häirinnyt jos vähäinenkin lumimäärä paakkuuntuu sen varpaisiin joten trimmasin koneella sen käpälät - onkin hauskan näköinen labradoritassu kun muuten koira on ihan karvainen! Edi on voinut vaihtelevasti eri päivinä. Välillä se on kipeämpi ja välillä ihan kuin mitään ei olisi. Edi täyttää 28.2. yhdeksän vuotta, ja olin vuoden alussa varma ettei se jaksa synttäreihin asti, mutta nyt se on ollut ihan reippaan oloinen. 

Iineksen trimmasin tänään ihan tavanomaisesti suursnautserin näköiseksi. Ajoin Inkun pelkästään koneella, en nyppinyt kun sen selkä menee siitä totaalisesti jumiin. Iineksen voinnista muutoin: oli hyvä ratkaisu lopettaa pelastuskoiratreenit, se pystyy nykyisin liikkumaan huomattavasti entistä paremmin. Se selvästikin juoksi itsensä treeneissä kipeäksi, mitä se ei siis tee tavanomaisilla lenkeillä vapaana juostessaan. 

Iineksen kanssa ollaan hiukan kotona ja vuokratussa hallissa treenailtu tokoa mutta odotan jo kovasti ulkona treenaamista. Treenin aiheina ruutua, kaukokäskyjä ja jääviä liikkeitä. 

Itse olen käynyt opiskelemassa pk- ja tokokoirien hyppytekniikkakoulutuksessa (osa 2/3) ja Mia Skogsterin seminaarissa. 

How are we doing? February has turned from spring to winter back again. I groomed both of the dogs, Iines fully and Edi partially. Edi is getting by, his health status varies every day and honestly I wasn't sure that he would see his 9th birthday, which is in two days! After I quit rescue search, she has been improving with her health. At practice she ran without knowing pain, that came only afterwards. But now she's better. Iines has trained now obedience at home and at Vanto training halls. 

Kaunis ilta kotona
Beautiful night sky at home

Iines ja Edi talvimaisemissa
Winter wonderland with Iines and Edi

Vanhat noutokapulat päätyivät poltettavaksi
Old dumbbells ended up as firewood

Iines trimmattuna ja pestynä kylpytakissa
Iines groomed and washed in her bathrobe

Otsarypyt
Frowns

Reipas ja siisti pikkuriiseni
Neat little riesen

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Päivityksiä, updates

Tein hieman päivityksiä tänään, vähensin tekstimäärää välilehdiltä tehdäkseni niitä selkeämmäksi ja muutoinkin korjailin sivun asettelua. Jätä kommentti jos jokin ei toimi tai haluaisit lukea jostain tietystä aiheesta lisää! Alla muutama auringonnousukuva!


I made some updates today, e.g. reduced text from different tabs to make them more clear and shuffle the lay-out a bit. 
Please leave comment if something doesn't work or you'd like to read about something specific!
Below a couple of sunrise photos!








lauantai 7. tammikuuta 2017

Iineksen treenit

Perjantai-iltana olimme Iineksen kanssa treenaamassa tokoa Vanton lämpimässä hallissa. Treenin aiheina oli ruutu, merkin kierto ja jäävät liikkeet. Otettiin rivipaikkamakuuta/istumistakin.

  • Ruutua tein niin että useimmin siellä oli nami takaosassa tai sitten heitin sinne namin kun hakeutui oikeaan paikkaan. 
  • Merkin kiertoa tehtiin eri kierroksella, suurimmat treeniaiheet ovat se että se ei mene makuulle merkin viereen, tuo minulle merkkiä tai lähde haahuilemaan muualle. Saatiin tähään hyviä vinkkejä. 
  • Jääviä liikkeitä tein niin että itse peruutin ja namin avulla pysäytin aina koiran oikeaan asentoon. 
  • Istu-maa-seiso -vaihteluita tehtiin niin että itse istuin koiran sivulla ja ohjasin namilla - laitetaan nämä asennot ja niiden vaihdot lihasmuistiin!
  • Rivitreeni tehtiin kolmestaan niin että jokainen treenasi vaikeintaan. Iinekselle rivissä istuminen, bc:lle makaaminen ohjaaja piilossa, vehnälle rivissä paikallaan makuu

Ruutua tai merkin kiertoa ei ole nyt pystynyt treenaamaan paljoakaan sillä ulkona on joko tosi pimeää tai tosi liukasta. Sisällä huomasin sen, että ensinnäkin ruutu on hirmu iso sisällä ja toiseksi ei pysy matot paikallaan kun Iines kurvaa suorittamaan tehtävää. 

On ollut mielenkiintoista huomata kun treenimäärät ovat nyt vähentyneet, Iines tulee iltaisin oikein pyytämään tekemistä! Uusi aivan todella mahtava asia! Edihän on koko elämänsä, päivittäin, tullut pyytämään tekemistä ja sille on juuri sen vuoksi ollut helppoa opettaa lähes mitä vaan. Odotan innolla mitä tänä vuonna saadaan aikaiseksi.

Kiitos kuvasta vehniksen omistajalle!
Thanks to the owner of the wheaten for this pic!





Iines ei halua lähteä pois treenaamasta.
Iines doesn't want to leave training area
Iineksellä on ponnari tukassa niin ei ole tukka silmillä :D
Iines has a rubber band to get the fringe out of sight :D
Tänään olimme Iineksen kanssa hyppytekniikkakurssilla, vetäjänä virallinen hyppytekniikkakouluttaja Katja Kontu. Keskusteltiin mm. koiran fysiikan parantamisesta, hypyssä olevista tärkeistä lihaksista ja koiran asennosta hypyssä, esteelle hakeutumisesta, targetille hakeutumisesta jne. Teimme myös yksitellen hyppyharjoituksia koiriemme kanssa. Todella mielenkiintoista! Odotan jo jos pääsisin tekniikkakurssille osille 2 ja 3. Iineksen spondyloosista johtuen osallistun niille mahdollisesti ilman koiraa, olenpahan sitten viisaampi seuraavaa koiraa varten. 

Hyppytekniikkakurssilla
Jumping technique course
Saatiin lunta!
We got snow!

Palveluskoirien SM:ssä tarvitaan paljon talkooväkeä, itse menen koko ajaksi, toivottavasti pääsen joku vuosi myös kilpailemaan! Kuvatekstissä sivusto jota kautta pääset ilmoittautumaan työntekijäksi.
http://www.pksm2017.fi/html/ilmoittautuminen.html 

Yesterday me and two friends rented a warm training hall to train obedience. Excellent work from everyone, and good advises to each other. We were able to train such things that are impossible outside due to the darkness or slipperiness or inside the house due to the need of space. Today me and Iines were at a jumping technique course (part 1), very interesting seminar in the beginning and then some practices. Can't wait for the next parts! Maybe I'll participate them without the dog because of her spondylosis - but I'll get smarter for the next dog then ;)

perjantai 6. tammikuuta 2017

Loppiaisaamun kuvia / Pictures from holiday morning

Tässä muutama kuva aamulta -20 asteesta, tuntuu sunnuntailta vaikka onkin perjantai! Illaksi olemme parin kaverin kanssa vuokranneet lämpimän treenihallin tokoilua varten, huomenna mennään Iineksen kanssa Koirakoulu Naantalin järjestämälle hyppytekniikkakurssille jossa koutsina on hyppytekniikkakouluttaja Katja Kontu! 

Here are a few pictures from this chilly (-20'C) holiday morning - feels like Sunday though it's Friday! Me and a couple of my friends have rented a warm training hall to get some obedience action for tonight, and tomorrow me and Iines are going to a jumping technique course by Katja Kontu! 

Iines

Iines

Iines

Edi

Edi

maanantai 19. joulukuuta 2016

Hyvää joulun aikaa! Happy Holidays!

Hyvää joulua! 
Happy Holidays!

Iineksen kanssa yritetään herätellä treenausintoa (tai siis minä yritän herätellä omaani). Edi sen sijaan on nyt kipeänä, oli lauantaina eläinlääkärissä tiputuksessa ja nyt määrittämättömään tulehdukseen pitkällä antibioottikuurilla...
With  Iines I'm trying to find motivation to train obedience, Edi is ill, he has a long antibiotic medication for unspecified infection...

tiistai 6. joulukuuta 2016

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi 99 vuotta! 
Happy Independence day Finland 99 years!


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Aikakauden loppu - End of an era

Tämä syksy on ollut vaikeiden päätösten aikaa. 

Edihän liukastui tuossa taannoin sisällä ja vein sen eläinlääkärille, röntgenkuvauksesta löytyi ahtautunut nikamaväli jota hoidettiin kipulääkkein ja akupunktiolla. Akupunktiosta (4x) oli apua kipujen lievitykseen ja jäykkyyteen erityisesti niskan alueella, mutta lannerangan kivuliaisuus jatkuu. Edi tällä hetkellä lähtee noin joka toinen päivä pidemmälle lenkille, joka toinen päivä vaan pikkulenkit, sillä se tuntuu pärjäävän paremmin. Tämän vuoksi Edi ei enää harrasta rallytokoa, emmekä tule enää kilpailemaan siinä lajissa.

Iineksellähän on todettu spondyloosi jo tosi nuorena eli nikamävälit luutuvat yhteen muodostamalla ensin piikkejä ja sitten silloittumalla kiinni seuraavaan nikamaan. Spondyloosimuutokset löytyivät röntgenillä puolentoistavuotta sitten, ovat siinä kohtaa kun selkäytimestä lähtee alaraajojen hermot. Varsin hankala paikka siis. Nyt kun meillä on ollut partiointeja sekä peko-leirejä niin se on ollut selästään tosi kivulias viikonkin jälkeenpäin... joten tein sen raskaan päätöksen että Iines ei enää jatka pelastuskoiratoiminnassa. Itse jatkan vielä kuitenkin kartturin ominaisuudessa, sillä ryhmämme kaksi koiraa sai juuri Virta-tarkastuksen läpi. Jäljestystä varmasti tehdään omaksi iloksemme ja tavoitteet tulevat olemaan sitten tokon puolella. 

Elämä tulee olemaan todella erilaista kun ei ole 2-5x viikossa koiratreenejä...Kyllä tässä moneen kertaan on jo itketty. Alla kuvia peko-toiminnan ja rallyn hyvistä hetkistä.

End of an era. 
As Edi slipped at home, his back hasn't been ok since. Every other day he comes for a longer walkie, and every other day he only comes to the nearest forest. His health status is why we don't do rally-o anymore.
Iines has been diagnosed with spondylosis about 1,5y ago. The symptoms are now bothering her every day life so I made the devastating decision to withdraw her from search and rescue. I still am available for our team in the real situations.  Iines will compete in obedience trials in the future still, I hope.  

Life will be so different as 2-5x a week of dog training has seized. Many tears have fallen due to our current situation. Below pictures from the good times.

Satakunnan pelastusharjoitusalueella
Search and Rescue area in Satakunta

Pelastusjälkikokeen juuri täydellisesti suorittaneena
Just after the most perfect tracking trial

Iines selvitti tämän jyrkänteisen Virta-harjoituksen ennätysajassa
Iines found the hidden ones in no-time from this area of many cliffs

Edin ensimmäinen rally-toko koe: olimme vain 1kk aikaisemmin ylipäätään kuulleet lajista ja heti 99p/100p!
Edi's first rally-obedience trial: we had only month before learnt what rally even is and straight 99/100p!