lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kesäkuu on alkanut!

Ensimmäinen päivä kesäkuuta! Toivotaan ettei tule kauhean lämpimät ilmat, koirat ovat jo ihan läkähdyksissä. Tosin nyt on ollut ukkosta ilmassa joka lisää painostavuutta. Ollaan oltu nyt mahdollisimman paljon ulkona varjossa kun sisällä on niin tukalaa. Nämä kaksi "auttavat" mielellään puutarhatöissä mm. varastamalla haravan, haukkumalla ruohonleikkuria tai juomalla vedet puutarhaletkusta kastellessa puskia...

Iines kävi eläinlääkärillä silmätulehduksen vuoksi, joka ilmenikin sitten vain silmien ärtyneisyydeksi (ei haavoja). Nyt ollaan laitettu tippoja pari päivää eivätkä silmät enää rähmi. Olen täysin yllättynyt miten villilapsi-Iines istuu nätisti silmätippojen laiton ajan! Edihän on maailman helpoin kaikessa tuollaisessa, Iines on täysi vastakohta, puolivilli metsäneläin. Iines myös punnittiin eläinlääkärissä, 28,3 kg. Eläinlääkärin mielestä sopivan painoinen. Ikää Iinekselle tulee viikon kuluttua 10 kk!

Treeneistä: edellisviikolla emme päässeet treeneihin kun olin kuumeessa. Viime viikolla sunnuntaiaamuna olin TPH:n pelastusjälkikokeessa töissä joten metsätreenejä ei silloin pidetty. Illalla oli tietysti riisenitottikset ja siellä oltiin sateessa molempien koirien kanssa. Iines harjoiteli lähinnä muiden koirien ohittamista ja kontaktia minuun. Alkuvaikeuksien myötä suuria onnistumisia! Edi teki yhden mahtavan luoksetulon siten että treenikaveri piti ystävällisesti tuota isomörssäriä pannasta kiinni ja minä juoksin ison hiekkakentän toiseen päähän Edin lempparipallon kanssa. Kutsu, Edi täysillä luokse, ja eteeni istumaan hallitusti - ei törmännyt! Pallopalkka ja isot bileet. Edi sai toimia myös häiriökoirana parille nuoremmalle koiralle mitkä treenasivat omia juttujaan. Ediin voi kyllä luottaa, se on kelpo treenikaveri! Pystyn helposti jättämään, käskyn alle tietty, Edin vaikka makuulle ja itse menemään pois vaikka muut koirat pyörisivät ympärillä --- kunhan eivät nyt ihan iholle tule. 
Uutena haasteena aion opettaa Edille oikealla puolellani seuraamisen! Viisi vuotta kun on nyt seurauttanut koiraa vasemmalla puolella, oikean puolen harjoittelu on t-o-d-e-l-l-a hankalaa! Nyt ollaan kotona saatu jo pikkuhiljaa sitä eteenpäin, ettei Edi heti vaihda puolta kun lähden liikkeelle. Oikealla puolella seuraamista on esim. rally-tokossa, koiratanssissa ja tavallaan agilityssakin.
Iines treenaa nyt näyttelyhihnan pitämistä kaulassa, ravia ja seisomista. Kesällä osallistutaan kahteen näyttelyyn. Treeniähän nuo ovat, tuskin juniori-luokassa mitään voittoja tulee.

Ensi viikolla onkin TPH:n BH-eli käyttäytymiskoe jonne myös lupauduin töihin! Sehän on mun ja Iineksen seuraava projekti se BH koe, jotta saadaan sitten mennä muihin koirakokeisiin. On mahtavaa voida osallistua koiratouhuihin kun ei ole enää deadlineja opiskelujen loppumisen vuoksi. 

Iines rentoutuu kepin kanssa

Keppi taisi olla liian painava Iinekselle...

Pikku-Inkku ja hyppyeste

Pikku-Inkku ja hyppyeste

Puutarhatontut Iines ja Edi

Iinestä naurattaa?

Ediäkin naurattaa

Jotain ihmeellistä siellä varmaan on

Iines ja kepppi

torstai 30. toukokuuta 2013

Veli opetti Inkun uimaan!

Iines ui tänään ensimmäistä kertaa! Ei jännittänyt vesi yhtään kun veli näytti mallia miten kuuluu polskia:








perjantai 17. toukokuuta 2013

kuvia

Olimme 4pv Tintenfass-leirillä Orimattilassa viime viikolla. Kirjottelen siitä oman postauksen sitten erikseen. Alla kuvia :)

Luontokuvaterrorisoija-Edi




Pusu veljelle!

Iines voitti!

Molemmat kyljellään

Syyllinen! Heippa sohvatyynylle.

Kasvattajalerillä oli neljä Edin poikaa

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Iineksen hakutreenit su 5.5.13 & kuvia

Iines oli taas aamulla etsimässä TPH:n pelastuskoiraporukan mukana äijiä metsästä. Tänään tuuli aika hyvin aamusta (nyt illasta vähän turhankin kovaa) joten päästiin hyödyntämään tuulivainua hyvin treeneissä. Haussa kuitenkin on päätarkoitus etsiä se maalihenkilö ilmavainun perusteella, ei maavainulla kuten jäljestämisessä. Koira tekee kuitenkin niin kuin se helpoimmaksi näkee, eli varmasti lähtee maalihenkilön kulkemaa hajuvanaa pitkin jos sellaisen vaan löytää.

Ensimmäiset maalihenkilöt menivät yhtä aikaa metsään, keskilinjan eri puolille kutsuen iloisesti Iinestä ja pitämällä hauskaa ääntä edetessään juosten kohti vastakkaisilla puolilla olevia piiloja. Me odottelimme Iineksen kanssa keskilinjalla noin 10m päässä kun ukot juoksivat metsään piiloon, sitten kävelimme tästä paikasta ohi, eli hieman yli sen linjan kuin maalihenkilöt lähtivät. Kysyin tässä kohtaa että miksi: syy siihen että  kävelimme tämän linjan ohi oli se, että tuuli kävi meidän takaamme, joten haju maalimiehistä on helpompi  bongata kun lähettää vähän ohi maalimiehen. Tuttuun tapaan Iines lähti äijä -käskyllä turbovauhtia kohti ensimmäistä maalimiestä joka löytyikin helposti. Itse juoksin hiki hatussa että ehdin ennen kuin namit loppuvat piilolta - koira ei saa ikinä jätää maalimiestä!

Toiselle piilolle kiersi yllättävän kaukaa, kunnes sai tuulen mukana hajun ja löysi maalimiehen. Hienoa nenätyöskentelyä! Kolmas maalimies otettiin samalla tavalla eli kiljuen maalimies kohti piiloa. Samalla kuiskin Iinekselle että meneekö äijä metsään, missssä niitä menee ?? Hyvin Iines keskittyi siihen, vaikka keskilinjalla oli paljon muuta porukkaa! Lähetys, rauhallinen, käsi pään viereen ja koiran vartalo suoraan kohti metsää, niin ettei törmää heti puuhun - äijä. Iines lähti taas turbovauhdilla ja lähti seikkailemaan metsässä, tuli jossain kohtaa tielle ja minun käskettiin huutaa koira takaisin. Huusinkin, tuli kymmenisen metriä ja siitä bongas hajun ja suoraan metsään piilolle. Hallintaa-hallintaa-hallintaa harjoiteltava että tulee kutsusta luokse !! Hienosti kuitenkin löysi tuulen avulla ukon metsästä.

Viimeisen maalimiehen kohdalla työvaatteet pois koiralta (SPKL liivi) ja suuuren suuuret kehut ja vapaana kohti keskilinjaa jossa kaikki rapsutteli ja namitteli Iinestä. Iines jopa riehaantu leikkimään parin treenikaverin kanssa! Iines kun ei treenin jälkeen ole oikein leikistä tajunnut, tämä oli kiva juttu! Kotona kyllä se leikkii jos se on sen oma ajatus, tai muuten leikkisällä päällä sen saa houkuteltua repimis- ja jahtaamisleikkeihin.

Hyvää palautetta tuli siis nenätyöskentelystä, motivaatiosta ja siitä että sillä on halu tehdä töitä ja tietää mitä kuuluu tehdä. Hienoa hienoa!
Negatiivista palautetta tuli lähinnä minulle etten ole käynyt tottelevaisuustreeneissä, joudun kuulemma tarkkis-luokalle :D Meille uusille, nuorien koirien omistajille painotettiinkin siinä kohtaa että meidän seuraava tähtäys on BH-kokeessa (käyttäytymiskoe) josta saadaan lupa osallistua varsinaisiin palveluskoira- ja pelastuskoirakokeisiin. Metsässä käydään nyt vaan sen takia että saadaan harrastukselle pohjaa, mutta tottelevaisuus pitää saada nyt kunnolla työn alle!

Puhetta oli myös siitä että kun pelastuskoirilla tulee olla kaksi lajia suoritettuna ennen kuin saa toimia varsinaisena hälyytys-pelastuskoirana: haku / jälki / rauniot. Monet sanoivatkin että rauniokokeella ei täällä Suomessa paljoa "tee" kun niitä raunioetsintätehtäviä on niin vähän. Useammalla onkin haku & jälki lajeina. Niinkuin meilläkin tulee näillä näkymin olemaan! Pelastuskoiraksi pääsisimme siis kun olemme suorittaneet BH:n, hausta (A tai B koe) ja jäljestä (A tai B koe) kokeet tottelevaisuusosioineen ja viranomaiskokeen jossa kahden tunnin aikana tulee löytää alueelle piiloutunut maalimies. HUH, pitkä projekti!

Näköjään en ole kirjoittanut  viime viikon hakutreeneistä tänne, silloin oli hyvin vastaavankaltainen treeni, paitsi että kolmas maalimies oli jo valmiina metsässä - Iines löysi omatoimisen ja sinnikkään etsimisen jälkeen hänetkin! Hieno pentunen :)
Iineksen uusi ihana harrastus....






Vanhoista parvekelaudoista saimme hyppyesteen, silottelua vaille valmis!

Pellolla oli peura jolle Edin piti vähän murista

torstai 25. huhtikuuta 2013

Iineksen eka peltojälki ja Edille hieno esineruutu

Ulkona on hieno ilma joten treenattiin koirien kanssa:
Iineksen eka peltojälki (35m) tehtiin iltaruuasta. Lähtöpaikan merkitsin hienolla jälkipaalulla jonka päässä nököttää riisenin profiili:


 Vaikka Iines lähti ulos intoa täynnä kuin ilmapallo, jäljen se teki rauhassa !! Viimeksi Ii teki pari jälkeä juuri ennen kuin lumet suli, sitä ennen namiruutua pihalla.





Edille tein metsään esine-etsintäalueen, johon piilotin melko helpolle paikalle kravaatin,ja hankalammin tavallisen tyhjän vitamiinipurkin ja kangaspussin jossa istuinalusta sisällä (aika iso). Edi oli aivan kuppi-nurin-innoissaan kun lähdettiin ovesta ja pysyi juuri ja juuri hanskassa. Innostuneena säntäili pitkin pihaa ja metsää. Pistin Edin hetkeksi istumaan että rauhottuisi ja keskittyisi lähetykseen ("esine")

Rauhallinen lähetys, ja Edi saikin nopeasti hajun puun takana lymyilevästä kravaattimytystä ja toi sen täysillä mulle!


Lähetys toiselle esineelle: luulin että tästä tulee hankala sillä kovaan muovipurkkiin eli siihen vitamiinipurkkiin ei jää samalla tavalla hajua kuin tuohon pehmeään kravaattiin. Edi risteilikin hetkensä kunnes selkeästi se nosti hajun ja täysillä katavikkoon, purkista kiinni ja purkki minulle! 

Kolmannen ajattelin myös olevan hankala, sillä piilotin kangaspussin kahden kiven väliin pienen jyrkänteen alle. Mitä vielä. Kunhan Edi löysi itsensä sopivasti tuulen oikeasta suunnasta, pussi löytyi jopa helposti!

Hieno luovutus ja palkaksi uusi keltainen lempparipallo:



perjantai 12. huhtikuuta 2013

Iines trimmattu!!

Käytiin eilen kasvattajan luona trimmissä, Iineksestä tuli ihan oikean koiran näköinen, ja niiin kaunis!
Kasvattaja sanoi että on hyvät todenäköisyydet että tulee karkea karva, nytkin löytyi pörröisen pentuturkin alta oikein mustaa, kiiltävää, karkeaa karvaa! Paino on hyvä, ja lihaksisto kehittynyt hyvin! Erityisesti takajaloissa oli jo hienosti tullut lihasmassaa - huomaa että saa juosta paljon vapaana toisen koiran kanssa. Luonne oli myös kasvattajan mieleen, hiukan kipakkaluonteinen pentunen ;)  Kasvattaja otti kuvia trimmin jälkeen, mutta alla meidän ottamat nyt tänään:





maanantai 8. huhtikuuta 2013

Video Edi&Iines

Otettiin videonpätkä sunnuntain hallitreeneistä jossa yritin saada koirat hyppäämään yhtä aikaa estehyppy! Iines ei ole koskaan ennen hypänyt estettä, ei edes matalaa.

Alla linkki videoon, alkaa ruutu väärinpäin mutta kääntyy nopeaan!

VIDEOON (youtube)