lauantai 27. kesäkuuta 2015

Rally-tokoa, tottista, hakua

Edin kanssa aloitettiin eilen perjantaina uusi laji, osallistumme Rally-tokon alkeiskurssille! (katso linkistä rally-toko liikkeet). Edillä on sen verran vahva toko-tausta että harjoitteet sujuivat hienosti eilen. Teimme seuraamista, normaalivauhdilla, hitaasti ja juosten. Olin kyllä erinomaisen tyytyväinen hitaaseen ja nopeaan seuraamiseen! Seuraavaksi eteen istumista, niin että koira ei koske tai nojaa minuun. Saksalaisen täyskäännöksen joudumme opettelemaan namin avulla eli kun minä käännyn vasemman kautta ympäri 180', koira kiertää takakauttani. Namin avulla tehtiin myös edestä istumisesta vasemmalle sivulle tuleminen niin että koira tekee sivulla/takanani U-käännöksen. Jäävät liikkeet istu ja maa olivat tietysti tuttuja meille, ainoana poikkeuksena se, että minäkin pysähdyn. Harjoiteltavaksi jää siis se, että kun pysähdyn, Edin täytyy mennä maahan käymättä perusasennossa (voi käyttää tässä käsi- tai namiapua). Lopuksi tehtiin istuminen ja maahanmeno sekä niihin yhdistettynä koiran ympäri kävely. Oli hankalaa käyttää remmiä liikkeissä, mutta alokasluokan kilpailuissa se on pakollinen. Edi on kiva treenata kun se palkkaantuu nameilla ja patukalla&pallolla, välillä aina vapautin sen leikkimään patukalla (remmissä kiinni tietysti kun ryhmässä treenattiin) niin se sai nollattua aina itsensä --- ja sitten taas jatkettiin ongelmitta treenejä. Hyvä pappakoira! Uutta oli se että Rally-tokossa koiraa PITÄÄ kehua suorituksen aikana kilpailuissa, muuten tulee pistevähennyksiä! 

Yesterday begun our Rally-Obedience course. Edi performed excellently all the tasks, a few new tricks were there to learn. Such a joy to train with Edi! 
Koululainen Edi /Schoolboy Edi

Maanantaina illalla hakutreeneissä treenattiin Iineksen kanssa tyhjälle lähtemistä (ei maalimiestä siinä kohtaa) ja sieltä luokseni tulemista sekä suoraan lähtemistä/lähettämistä. Ilmaisujen pituutta vaihdeltiin jotta tulee koiralle yllätyksenä koska saa sen palkan. Ensi kerralla onkin tiedossa haastava treeni, siitä sitten lisää ensi kerralla.
Last Monday at search training with Iines, barking, going straight forward, next time something harder...

Viime viikonloppuna olin koirien kanssa kentällä treenaamassa josta saatiin ystävällisesti myös videokuvaa. Yllättävää oli että Iineksen keskittyminen ja motivaatio tehdä oli aivan super, Edi ratkeili liitoksistaan eikä pysynyt hanskassa ollenkaan! Edin kanssa varmastikin kannattaisi tehdä aluksi pieni virittelytreeni jolloin se saisi nopeasti pallon tai patukan palkaksi ja purkaa enimmät energiat siihen ja sitten vasta alkaa hinkkaamaan tottelvaisuusliikkeitä. Alla pari videota, ensin Iines sitten Edin.
Last weekend at training field and video camera. Iines did with a superb motivation and enthusiasm, Edi at the other hand was too excited that he just fooled around... Managed to get two videos here, above Iines, below Edi.

Iines:




 Edi:

Torstaina, nyt kun meillä on torstai-tottikset kesätauolla, olimme osan pelastuskoiraryhmästä kanssa kentällä treenaamassa osan koirien kanssa illmaisuja, osan kanssa tottelevaisuutta. Edi oli myös mukana vaikka pelastuskoiraryhmään ei kuulukaan. Tehtiin rally-tokon tyyliin täyskäännöksiä ns. saksalaisittain sekä seuratessa sitä liikettä kun koira tekee 360’ pyörähdyksen kesken seuraamisliikkeeen.  Iines otti ensimmäiseksi todella hyvällä innostuneisuudella ja motivaatiolla pitkää seuraamista (koekaavio), palkkaus lyhyen sakaran pysähdyksessä. Pari kertaa jouduin huomauttamaan äänelläni seuraamisen aikana kun kontakti tippui – Iines tarkkaili kentän laidalla piilojen rakentamista. Iines teki myös käyttöesineen noutoa ja jäävistä maa sekä istu. Koira välillä autoon, sitten paikkamakuuseen, tehtiin kuten kokeessa eli minä lähdin välillä pois henkilöryhmään seisomaan kun toinen koira suorittaa sitä. Äärimmäisen hyvä paikallaanmakuutreeni, ei ongelmia! Vielä kerran koira autoon ja sitten otettiinkin koko porukka plus Edi paikallaanmakuuriviin – hienosti sujui sekin. Olikin hauska laittaa molemmat omat koirat riviin, ei vaan tiennyt kumpaa katsoisi!
Last Thursday, as our obedience training group has a summer brake, a small group gathered at our training field to do obedience or search training tricks. Edi trained Rally-O tricks, Iines did a competition-like training as our competition season is about to begin. Both dogs did super! 

Kolme riiseniä kentällä! Three Riesens on the field  
Riiseni-labbis-riiseni-riiseni-bordercollie-bordercollie
Riesen-Labrador-Riesen-Riesen-Bordercollie-Bordercollie

Minä ja parrakkaat, kiitos kuvasta Pia!
Me and the bearded ones




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti